Hyvä kahden hengen teltta – TOP 6 teltat ja vinkkejä valintaan 

Paras kahden hengen teltta

Tämä postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit ovat merkitty *-merkillä tai erillisillä painikkeilla.

Kahden hengen teltta sopii joko retkeilevälle pariskunnalle, kaveruksille tai yksinään majoittuvalle, joka haluaa nukkua väljemmin. Yhden hengen teltat kun ovat monesti niin pieniä, ettei ainakaan varusteet mahdu teltan sisäpuolella. Kahden hengen teltta on hyvä ratkaisu myös yhdelle ihmiselle ja koiralle. 

Telttoja löytyy eri mallia, monessa painoluokka ja eri hintahaitareille. Perehdyn tässä artikkelissa oleellisimpiin eroihin ja ominaisuuksiin, jotka kannattaa huomioida ennen valintaa. Näitä ovat muun muassa tilan tarve, maasto-olosuhteet ja vuodenajat, jolloin retkeilet. Samalla esittelen kuusi kahden hengen telttaa erilaisiin tarpeisiin.

 

Tunneliteltat ja kupoliteltat 

 Mieti ensin kumpi malli palvelee parhaiten tarpeitasi. Tunneliteltoissa merkittävä plussa on eteistila eli absidi, jossa saa säilytettyä tavaroita sateelta suojassa ja tarvittaessa vaikka kokkailtua huonolla ilmalla. Tunneliteltat ovat monesti kokoon nähden hieman kevyempiä, kuin kupoliteltat. Miinuspuolena tunneleissa sen sijaan on matalampi korkeus. Tunneliteltat ovat omiaan varsinkin pidemmille vaelluksille, kun teltan päätarkoitus on majoittaa öisin eikä siellä välttämättä muuten liioin vietetä aikaa. Talvella tunneliteltan kiinnitys vaatii erityisiä lumikiiloja. Oikein pystytettynä tunnelin mallinenkin majoite kestää hyvin tuulen ja lumimyrskyn. 

Hyva kahden hengen teltta

Kupoliteltat ovat helppoja pystyttää ja ne pysyvät pystyssä melkeinpä missä vaan, sillä ylhäällä ristiin menevät telttakaaret tekevät teltasta tukevan jo ilman naruilla pingottamista. Kupoleista löytyy myös varsin korkeita telttoja, joissa pystyy ojentamaan selkänsä suoraksi polviseisonnassa. Kupolitelttojen rakenne on helposti raskaampi, kuin tunnelitelttojen eli ultrakevyistä teltoista joutuu maksamaan enemmän. Kupolinmallinen teltta sopii hyvin lasten teltaksi partio- tai kesäleirille, sillä sen pystyttäminen on helppoa. 

Lisäksi on olemassa näiden kahden mallin risteytyksiä ns. hybriditelttoja, joissa on sekä ristikkäin meneviä kaaria, kuten kupoliteltoissa, mutta teltta vaatii myös narut pysyäkseen pystyssä tunneliteltan tapaan. Hybriditeltoissa tarkoituksena on ollut saada yhdistettyä tunneliteltan vakautta samalla painoa. 

 

Vedenpitävä teltta 

Vesipilariarvo kertoo telttakankaan vedenpitävyydestä. Arvo ilmaistaan millimetreinä ja se kertoo miten korkean vesipatsaan paineen kangas kestää ilman veden vuotamista sisälle telttaan. Pohjakankaalta vaaditaan päälliskangasta suurempaa vesipilariarvoa, sillä pohjakankaan ollessa tiiviisti maata vasten, siihen kohdistuu suurempi kosteuden paine. 3000mm on pohjakankaassa hyvä vedenpitävä arvo normaalioloissa, jos ei maaperä ole poikkeuksellisen märkä. Päälliskankaissa 1500mm on vedenpitävyyden raja. Rankkasateeseen vaaditaan tästä korkeampaa vesipilariarvoa. 

 

Halpa teltta kahdelle – Vango Soul 200 

 Edullisesta hinnasta huolimatta tämä tunneliteltta on vedenpitävä ja vieläpä kevyt! Teltan kangas on kestävää ja pystyttäminen tapahtuu käden käänteessä. Hyvä teltta pienempään budjettiin. 

  • Paino 2170g

Halpa kupoliteltta – Frilufts Sully 2 

Tämä edullinen pienellä eteisellä varustettu kupoliteltta on hyvä ratkaisu esimerkiksi kesäfestareille tai kun lapset haluavat telttailla takapihalla. Teltta on vedenkestävä eikä painoakaan ole liikaa viikonloppu vaellukselle. 

  • Paino 2500g

Talviteltta vai kolmen vuodenajan teltta 

 
Jos tiedät, ettet aio yöpyä luonnossa talvella, en suosittele hankkimaan neljän vuodenajan telttaa eli toiselta nimeltään talvitelttaa. Talvikäyttöön tarkoitetuissa teltoissa kangas on yleensä vahvempaa ja kestävämpää ja siksi teltta painaa enemmän. Myös teltan kaaret ovat useimmiten raskaampaa tekoa, jotta ne kestävät lumikuormia. Talvella teltan painolla ei ole yksi suurta merkitystä, sillä teltta kulkee yleensä mukana ahkiossa. 

Hyvän talviteltan tärkein ominaisuus on tehokas tuuletus. Kosteuden pitää päästä ulos teltasta, jotta se ei tiivisty kattoon ja vähitellen kastele varusteesi. Tuuletusaukoissa tulisi olla lumilukot, jotta lumi ei pääse sisälle mutta tuuletus toimii. 

Kolmen vuoden ajan teltassa nukut mukavasti varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Näitä telttoja löytyy laaja valikoima sekä kupoli–, että tunnelimallisina. 

 

Testivoittaja talviteltta – Hillerberg Kaitum 2GT 

Tämä laadukas teltta on varustettu runsaalla säilytystilalla ja rankkasadettakin kestävillä materiaaleilla. Teltta soveltuu neljän vuodenajan käyttöön ja sen tuuletus ominaisuudet ovat erinomaiset. Talviteltaksi Hilleberg Kaitum on varsin kevyt. Retki-lehden testivoittaja!

  • Paino 3100g

Kestävä talviteltta isolla eteisellä – Fjällräven Abisko Endurance 2 

Fjällrävenin laatua oleva neljän vuodenajan teltta kestää tuntureiden tuulet ja lumimyräkät. Kokoon ja kestävyyteen nähden tämä on kohtalaisen kevyt teltta. Plussana on iso eteinen kahdella ovi aukolla. 

  • Paino 3690g 

Teltan paino ja tilavuus 

Teltan painon merkitys korostuu pidemmillä vaelluksilla. Jos toiveissa on kevyt teltta tai niin kutsuttu ultrakevyt teltta, joudut todennäköisesti maksamaan enemmän. Lisäksi kevyt paino saattaa näkyä kankaan kestävyydessä. Mitä kevyempi kangas, sitä helpommin se yleensä rikkoontuu. Repeämätön ripstop neulos on hyvä materiaali telttakankaana. 

Jos sinulla on paljon varusteita mukana tai tiedät muuten tarvitsevasi runsaammin tilaa, tunnelimallinen teltta on parempi vaihtoehto. Tunnelitelttojen eteisessä eli absidissa saa säilytettyä tavaraa, jota ei halua ottaa nukkumatilaan. 

 

Kevyt kolmen vuodenajan kupoliteltta – Hillerberg Niak

Hillerberg Niak on kompakti ja helposti pystytettävä teltta kahdelle keskikokoiselle aikuiselle tai vaikka yhdelle aikuiselle ja koiralle. Teltta on taatusti vedenpitävä ja siihen on kevyestä koosta huolimatta saatu mahdutettua pieni eteistila. Erittäin laadukas teltta, kuten Hillerberg aina!

  • Paino 1700g

Ultrakevyt teltta kahdelle – Vaude Power Lizard Seamless 1-2P 

Tästä Vaude teltasta on jätetty kaikki ylimääräinen pois, jotta paino on saatu minimoitua. Teltta on kuitenkin vakaa ja vedenpitävä. Kangas on kestävää ripstop– polyesteriä ja vesipilariarvo on 3000m m. Tämä ultrakevyt teltta soveltuu kolmen vuodenajan käyttöön. 

  • Paino 1090 – 1290g 

Lopuksi…

Telttaa valitessa tärkeintä on ensin kartoittaa omat tarpeesi. Minkä verran tilaa tarvitset, missä ja milloin retkeilet ja mikä on budjettisi. Kun nämä ovat selvillä, on helpompi rajata vaihtoehtoja ja löytää suuresta valikoimasta itselle mieluinen. Yhdestä asiasta neuvon kuitenkin pitämään kiinni oli käyttötarkoitus mikä tahansa. Tarkista telttakankaiden vesipilariarvo ja valitse vedenkestävä teltta! Mikään ei tapa tehokkaammin retkifiilistä, kuin märissä varusteissa värjöttely. Onneksi suurin osa tämän päivän teltoista onkin vedenpitäviä.