Hyvät vaelluskengät vaikuttavat olennaisesti matkanteon mukavuuteen ja ne ovatkin hankinta, johon kannattaa panostaa. Kenkien valitaan vaikuttaa jalan mallisi lisäksi maasto, jossa niitä enimmäkseen käytetään. Samoja kenkiä käytetään kuitenkin usein monenlaisilla reiteillä, joten jossain määrin kompromisseja on tehtävä.
Vaelluskenkiä löytyy matalavartisina ja korkeavartisina, leveällä ja kapealle lestillä sekä erilaisilla pintamateriaaleilla. Tässä artikkelissa kerron mitä tulee ottaa huomioon hyvän retkeilykengän valinnassa. Jos jo tiedät, mitä ominaisuuksia vaelluskengiltäsi vaadit, haluat kenties siirtyä artikkeliini ”Parhaat vaellus- ja retkeilykengät – esittelyssä kymmenen mallia”.
Vaelluskengän koko ja lesti
Kenkä ei saa olla liian pieni, jotta sinne mahtuu tarvittaessa kahden sukan lisäksi ilmaa eristeeksi kylmää vastaan. Toisaalta liian suuri kenkä liikkuu jalassa ja altistaa hiertymille. Vaelluskenkiin kannattaa siis jättää tilaa kahdelle sukalle, joten kenkä saa olla suurempi, kuin mitä arkikäytössä olevat kenkäsi. Koska jalat turpoavat päivän aikana, sopiva hetki sovittaa uusia kenkiä on iltapäivällä tai illalla.
Hyvä tapa varmistua oikeasta koosta on ottaa pohjallinen pois kengästä ja astua sen päälle. Kun paino on pohjallisen päällä olevan jalan varassa, varpaiden ja pohjallisen kärjen väliin tulisi jäädä noin 10-15mm tyhjää tilaa. Mikäli kenkä vähänkin puristaa tai hankaa ensisovituksella, siirry seuraavaan malliin.
Todennäköisesti jo tiedät, jos jalkateräsi on keskivertoa kapeampi tai leveämpi. Erityisesti leveän jalan mahduttaminen liian ahtaaseen kenkään tuo mukanaan ongelmia, joten etsi tällöin retkeilykengät, joissa on maininta leveämmästä lestistä. Jos kenkä on nahkaa, se muotoutuu leveyssuunnassa jonkin verran jalan mukaan ja saa tällöin tuntua sovitusvaiheessa napakammalta.
Korkeavartiset vaelluskengät vai matalampi varsi?
Jos liikut pääasiassa tallatuilla poluilla, matalalla varrella tai varrettomalla maastolenkkarillakin pärjää usein hyvin. Merkittyjen reittien ulkopuolella tai esimerkiksi kivikkoisessa maastossa liikkuessa korkeampi varsi tukee ja suojaa paremmin. Pidemmillä vaelluksilla, selässä ollessa enemmän kuormaa, tukevasta varresta ja jäykästä pohjasta on enemmän hyötyä. Pidempi varsi voi myös suojata kastumiselta syksyllä sulamisvesien aikaan.
Vaelluskengän materiaali
Tekninen materiaali on nahkaa kevyempää ja erityisesti pitkillä matkoilla keveys on valttia. Nahan valtti on mukautuminen jalan mallin mukaan ja oikein huollettuna pitkäikäisyys. Jos tiedät toistuvasti kulkevasi märissä olosuhteissa, suosittelen lämpimästi Gore-tex kenkää. Gore-tex kengissä on vedenpitävä kalvo, joka on useimmiten kengän sisäpuolella. Ulkopinnalta nahkainenkin kenkä voi siis olla Gore-tex.
Täysin vedenpitävän kengän miinuspuolena on huonompi hengittävyys ja erityisesti kesähelteillä tämä voi koitua ongelmaksi. Jos sinulle tärkeä ominaisuus on kengän hyvä hengittävyys, voi kalvoton nahkainen kenkä olla parempi vaihtoehto. Tällöin kenkien nahkaa on syytä kyllästää voimakkaammin ja useammin. Hyvin kyllästetty nahkainen retkeilykenkä kestää kosteutta yllättävän hyvin ja toisaalta kastuessaan kuivuu kalvollista kenkää nopeammin.
Vaelluskengän pohjan jäykkyys
Pohjan kiertojäykkyyttä voit testata ottamalla kengän molemmista päistä kiinni ja kiertämällä vastakkaiseen suuntaan. Jäykkä pohja sopii hyvin epätasaiseen maastoon ja tukevoittaa menoa raskaampia kuormia kannettaessa. Jäykkä pohja kuitenkin heikentää jalan lihasten työskentelyä ja kylmällä ilmalla jalka voi palella helpommin. Juoksuun ei jäykkä pohja sovi.
Kenkien ulkopohjasta löytyy yleensä voimakas kuviointi, mikä parantaa pito-ominaisuuksia. Pehmeämpi kumi pohjassa on pitävämpi kostealla, mutta kuluu kovempaa kumia nopeammin. Kova kumipohja sen sijaan kestää hyvin, mutta voi olla liukas esimerkiksi märillä kivikkoisilla reiteillä.
Lopuksi…
Sopiva vaelluskenkä löytyy parhaiten kokeilemalla. Ennen lopullista ostopäätöstä, pidä kenkiä jalassa jonkin aikaa, kulje edestakaisin ja kokeile esimerkiksi portaissa askeltamista, jos mahdollista. Jatka etsimistä kunnes löydät kengän, joka tuntuu heti omalta!
Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraava artikkeli: