Vinkit kolmen vuodenajan makuupussin valintaan – vertailussa kuusi tuotetta

kolmen vuodenajan makuupussi telttaan

Tämä postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit ovat merkitty *-merkillä tai erillisillä painikkeilla.

 

Makuupussin valinta

Makuupussia hankkiessa sinun tulee tietää mihin vuodenaikoihin olet aikeissa retkeillä. On mahdotonta löytää yhtä makuupussia, joka olisi optimaalinen jokaisena neljänä vuodenaikana. Vaatimukset talven koviin pakkasiin ovat täysin päinvastaiset, kuin heinäkuun helteille. Kolmen vuodenajan makuupussilla pärjäät kuitenkin aina pikkupakkasille asti.

Talviretkeilijän kannattaa ostaa talvimakuupussi erikseen. Hyvän makuupussin käyttöikä oikein huollettuna on pitkä, joten oikean makuupussin löytämiseen kannattaa käyttää hetki aikaa. Makuupussin valinta voi aloittelevalle retkeilijälle tuntua mahdottomalta tehtävältä laajan valikoiman vuoksi. Tähän artikkeliin kokosin parhaat vinkit ja vertailin kuutta eri makuupussia.

Untuvamakuupussi vai keinokuituinen

Markkinoilta löytyy sekä lukuisia keinokuituisia, että untuvatäytteisiä makuupusseja. Untuvan lämmöneristyskyky on parempi, joten sitä tarvitaan täytteenä määrällisesti vähemmän, kuin keinokuituja. Untuvapussit ovatkin keinokuituisia kevyempiä ja varsin pitkäikäisiä. Niiden miinuksena mainittakoon kalliimpi hinta ja ominaisuus menettää lämmöneristyskykyään kostuessaan. Keinokuituiset makuupussit ovat edullisempia, mutta painavampia ja vievät enemmän tilaa. Niiden lämmöneristyskyky kostuessaan on parempi, sillä keinokuitujen rakenne ei muutu. Keinokuitupussit ovat tulenarkoja, mikä tulee ottaa huomioon lähellä tulipesää tai nuotiota nukkuessa.

Lämmöneristävyys


Makuupussien lämmöneristävyydestä kertomaan on kehitetty EN 13537- standardi, joka antaa viitteellisen arvon missä lämpötilassa makuupussissa on mukava nukkua ja mikä on käytön suositeltu alin lämpötila, jotta säästyy hypotermialta. EN 13537 –standardissa keskivertomiehen oletetaan olevan 173 cm pitkä ja painavan 73 kg. Naisen taas oletetaan olevan 160 cm pitkä ja painavan 60 kg. Molempien iäksi on oletettu 25 vuotta. Jotta standardin ilmoittamat arvot pitävät paikkansa, tulee olla pussin lisäksi tarkoitukseen sopiva makuualusta, kuiva aluskerrasto ja makuupussi huppu kiristettynä tiiviiksi.

”Comfort”-arvo tarkoittaa lämpötilaa, jossa keskivertonainen nukkuu yönsä mukavasti ja palelematta. Keskivertonaisen lisäksi tästä arvosta voi ottaa vinkkiä herkästi palelevat.

”Limit” on lämpötila, jossa keskivertomies nukkuu yön kylmyyttä kokematta. Tämä voisi olla ohjeellinen lämpötila henkilöille, jotka ei herkästi palele.

”Extreme” on alin lämpötila, jossa selviää yön ilman hypotermiaa.

Yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat kuitenkin merkittävästi kykyymme sietää kylmyyttä. Jos tiedät olevasi herkästi paleleva, pelaa varman päälle ja valitse arvoiltaan hieman lämpimämpi makuupussi, kuin ajattelet tarvitsevasi.

 

Makuupussin suojapussi

Retkeillessä makuupussi tulee suojata kosteudelta hyvin, sillä märkä pussi ei ole miellyttävä eikä lämmin käyttää. Suojapussin tulisi siis olla tiiviisti suljettava ja vedenkestävä. Monissa makuupusseissa tulee mukana vedenpitävä suojapussi, mutta mikäli näin ei ole, suosittelen vahvasti hankkimaan esimerkiksi *tällaisen kuivapussin makuupussisi suojaksi.


Makuupussin pesu ja huolto

Oikeaoppinen huolto pidentää makuupussin käyttöikää. Ota siis talteen pussin mukana tulevat käyttö- ja pesuohjeet. Jos ne ovat päässeet hukkumaan, valmistajien sivuilta löytyy ohjeita. Tässä muutama nyrkkisääntö tiivistettynä: säilytä makuupussi avattuna esimerkiksi henkariin ripustettuna tai hyvin löyhästi erilliseen säilytyspussiin laitettuna. Tämä edesauttaa makuupussin kuohkeuden säilymistä. Makuupussin voi pestä joko pesulassa tai isossa kotikoneessa.

Untuvapusseille on oma untuvalle tarkoitettu pesuaineensa. Pesuväliä voi pidentää käyttämällä makuupussissa nukkuessa erillistä sisälakanaa. Retkellä ollessa, tuuleta makuupussi joka päivä sään salliessa, jotta yön aikana kerääntynyt kosteus pääsee haihtumaan.

Marmot Helium regular - todella kevyt untuvamakuupussi

Marmot Helium Regular on huippulaadukas untuvapussi, jolla pärjää vaikka lämpötila yllättäen tippuisi pakkasen puolelle! Makuupussin nimi viittaa kevyeen painoon ja pussi onkin lämpötilarajoihin nähden laadukkaan untuvan ansiosta pieneen pakkautuva ja todella kevyt. Untuva on  käsitelty vettähylkiväksi. Huppu asettuu tiiviisti pään ympärille ja kaarretut untuvaosastot vähentävät untuvan liikkumista osastojen sisällä. Kevyt makuupussi, jolla pärjäät monta kuukautta vuodesta.

  • Comfort: -3˚C
  • Limit: -9˚C
  • Extreme: -28˚C
  • Paino: 965g
  • Mitat: Max. 183cm pitkälle käyttäjälle

Marmot Sawtooth Long X-wide - leveä makuupussi untuvalla

Marmot Sawtooth Long X-Wide on untuvatäytteinen malli, joka sopii myös pidemmälle käyttäjälle. Lämpöarvot riittävät vielä pikkupakkasille asti. Pussin untuva on käsitelty kosteutta hylkiväksi, joten se ei painu heti kasaan kostuessaan, kuten käsittelemätön untuva. Tässä makuupussissa on kaksi lyhyttä vetoketjua molemmin puolin, joten voit pitää kädet pussin ulkopuolella pysyen edelleen lämpimänä. Myös jaloissa on lisävetoketju. Sen avaamalla saat lisätilaa jaloille. Laadukas pitkäikäinen valinta, joka sopii erinomaisesti myös isommille käyttäjille!

  • Comfort: -3˚C
  • Limit: -9˚C
  • Extreme: -28˚C
  • Paino: 1435g
  • Mitat: Max. 198cm pitkälle käyttäjälle, hartianympärys 178cm

Fjällräven makuupussi hyvällä hinta-laatusuhteella

Fjällrävenin ABISKO THREE SEASON REG Unisex on polyesterinen kevyt makuupussi, jonka eristemateriaalina on käytetty Fjällrävenin omaa Supreme MicroLoft-vanutäytettä. Täyte on kehitetty lämmittämään myös kosteissa olosuhteissa. Huppuosassa on lämpökaulus ja kiristysnyörit, joiden ansionsa lämpö ei pääse karkaamaan pois. Kesäkäytössä tai vaikka lämpimässä tuvassa nukkuessa makuupussin jalkopään saa avattua ilmanvaihtoa varten.

  • Comfort: +2˚C
  • Limit: -4˚C
  • Extreme: -20˚C
  • Paino: 1300g
  • Mitat: Käyttäjän max. pituus 180cm, leveys olkapään kohdalta 80cm

Fjällrävenin edullinen makuupussi pidemmälle käyttäjälle

Fjällräven SKULE THREE SEASON LONG on hieman tilavampi kolmen vuoden ajan makuupussi, jonka täytteenä on käytetty Supreme Microloft-kuitua. Tämä makuupussi sopii myös pitkälle käyttäjälle ja vartalonmukaisen muotoilun ansiosta kangasta ei ole liikaa. Pääosassa on helppokäyttöinen nyörisäätö ja lämpökaulus, mikä estää lämpöä karkaamasta.

  • Comfort: -2˚C
  • Limit: -4˚C
  • Extreme: -20˚C
  • Paino: 1680g
  • Mitat: Käyttäjän max. pituus 195cm, leveys olkapään kohdalta 80cm

Halti makuupussit

Halti DREAMCATCHER 30 on erityisesti naisille suunnattu malli. Se on kapeampi hartioista ja leveämpi lantion kohdalta. Lisäksi tämä makuupussi on ekologinen valinta, sillä se on valmistettu pitkälti kierrätetyistä materiaaleista. Makuupussin vuorimateriaali siirtää tehokkaasti kosteutta pois iholta, joten se tuntuu miellyttävältä myös lämminverisen nukkujan mielestä. Pintamateriaali on kosteutta hylkivää. Hupun lämpökaulus ja vetoketjun suojalista sen sijaan auttaa pysymään lämpimänä viileämpinä öinä.

  • Comfort: -2˚C
  • Limit: -8˚C
  • Extreme: -27˚C
  • Paino: S 1600g ja M 1700g
  • Mitat: Käyttäjän suositeltu pituus S koossa max 170cm, M koossa max 185cm

Deuter Orbit 0 L - myös kahden hengen makuupussiksi

Deuter Orbit O L on pienempään budjettiin sopiva kolmen vuoden ajan keinokuituinen makuupussi. Myynnissä sekä oikean- että vasemmanpuoleisella vetoketjulla. Ostamalla molemmat ja liittämällä pussit yhteen saat tehtyä parimakuupussin tai isommalle käyttäjälle yhden ison pussin. Pussissa käytetty kuitu sietää hyvin kosteutta. Tämä malli on esittelemistäni malleista pisin ja edullisin.

  • Comfort: + 5˚C
  • Limit: 0˚C
  • Extreme: -14˚C
  • Paino: 1450g
  • Mitat: Käyttäjän max. pituus 200cm, leveys olkapään kohdalta 79cm

Lopuksi…

Makuupusseja on markkinoilla paljon erilaisia ja moneen lähtöön. Laadukkaalla kolmen vuodenajan makuupussilla pärjäät mainiosti, mikäli et ole aikeissa talvipakkasilla retkeille. Ota kuitenkin huomioon yksilölliset ominaisuutesi kylmänsiedon suhteen. Jos olet kovin kylmäverinen, valitse lämpöarvoiltaan jonkin verran lämpimämpi pussi, kuin luulet tarvitsevasi.

Makupussia ostaessa mieti ensimmäisenä haluatko keinokuitu- vai untuvamakuupussin. Tämän jälkeen kiinnitä huomio lämmöneristävyyteen ja miten se vastaa tarpeisiisi. Tarkista suuaukon kiristysmahdollisuudet, sillä lämpö karkaa helposti suuaukon kautta, jos ei pussissa ole asianmukaista lämpökaulusta tai lämpölistaa. Vetoketjun kätisyydellä ei kaikille ole suurta merkitystä, mutta useimmiten vasemman puoleinen vetoketju on käytännöllisempi oikeakätisille ja toisinpäin.

Muista myös katsoa pussin mitat ja arvioida tai testata tuntuuko makuupussi itsellesi sopivalta. Toivottavasti kokoamistani vinkeistä oli hyötyä valintaprosessiin!