Valkoinen auringon säteistä kimalteleva hanki, termospullossa kupponen kuumaa ja edessä avautuva upea metsä- tai tunturimaisema. Ei kuulosta hassummalta! Retkeilyn riemun voi kuitenkin viedä mennessään huonosti valitut varusteet. Jos valmiiksi tallattujen polkujen lisäksi haluat talvivaelluksella päästä etenemään umpihangessa, suosittelen jatkamaan lukemista. Otin selvää lumikenkien ja liukulumikenkien eroista ja vertailin eri malleja. Nappaa vinkit talteen!
Lumikengät
Lumikenkäily on laji, joka sopii suurimmalla osalle ulkoilijoista, sillä sehän on vain kävelyä lumikengät jalassa. Lumikengät ovat omimmillaan tallattujen reittien ulkopuolella. Matkaan mukaan kannattaa ottaa sopivan mittaiset sauvat, jotka tasapainottavat menoa. Teleskooppisauvat ovat siitä kätevät, että pituutta pystyy säätämään hangen paksuuden ja upottavuuden mukaan. Lumikenkä sauvoihin kannattaa valita iso sompa, joka hidastaa sauvan uppoamista hankeen.
Lumikengät sopivat suksia paremmin mäkiseen ja kasvustoltaan runsaaseen maastoon. Niiden kanssa on helpompi astella kaatuneiden puiden yli tai kulkea tiheiköissä. Lumikenkien etuna on myös keveys ja pieni koko. Ne kulkevat tarpeen vaatiessa vaivatta retkireppuun kiinnitettynä.
Etenemisvauhti lumikenkien kanssa jää hitaammaksi hiihtoon ja liukulumikenkiin verrattuna. Hankikantosäillä kulkeminen on melko vaivatonta, mutta syvässä pehmeässä hangessa parhaatkin lumikengät uppoavat syvälle ja eteneminen muuttuu hikiseksi puuhaksi. Tämä tosin ei ole ongelma, jos lumikenkäilet kuntoilumielessä, mutta vähintäänkin huomioon otettava asia muun muassa pukeutumisen takia.
Lumikenkenkien valinta
Lumikengät valitaan ensisijaisesti käyttäjän painon ja käyttötarkoituksen mukaan. Mitä isompi on lumikengän pinta-ala, sitä paremmin se kantaa. Toisin sanoen painavamman käyttäjän kannattaa lähtökohtaisesti valita isommat lumikengät. Jos kannat raskasta reppua tai rinkkaa mukanasi, lisää repun paino omaan painoosi. Tarkista ennen ostoa valmistajan ilmoittama painoraja lumikengille.
Toisena seikkana kannattaa ottaa huomioon millaisissa lumiolosuhteissa lumikenkiä käytetään. Upottava puuterilumi vaatii suuremman pinta-alan lumikengät, kuin jo hieman kovettunut ja paremmin kantava lumen pinta. Jos aiot lumikenkäillä ainoastaan hyvän hankikannon aikana, pärjäät kooltaan pienemmillä lumikengillä.
Mäkisessä maastossa lumikenkien jääpiikkien ja nastojen merkitys korostuu. Monissa malleissa on lisänä nousurauta, joka käännetään kannan alle rinteitä kiivetessä. Tämä säästää nilkkojen ja tekee mäkien noususta miellyttävämpää.
TSL lumikengät
TSL HIGHLANDER ADJUST BOA L – Hyvin kannattelevat lumikengät isollekin miehelle! Näissä komposiittirunkoisissa lumikengissä sekä kärki, että kanta joustaa. Leveyssäädettävä kärkikuppi mahdollistaa käytön monenlaisten kenkien kanssa. Takahihna on pehmustettu ja kiristysmekanismi kätevä käyttää. Kantakorotus, pitkittäissuuntaiset hampaat sivuilla ja teräspiikit edessä helpottavat mäkien nousua.
- Kengän koko: 41-50
- Kantavuus: 70-140 kg
- Mitat: 69 x 22,5cm
- Paino: 2000g / pari
TSL SYMBIOZ ELITE RUBY L – kolminkertainen testivoittaja! Nämä laadukkaat lumikengät soveltuvat vaativimmallekin käyttäjälle. Runkorakenne on samaan aikaan kevyt sekä vahva ja elastisuuden ansiosta myötäilee maastoa erinomaisesti. Pohjalevyllinen side tuo lisätukea ja vähentää nilkkaan kohdistuvaa kuormitusta. Lumikenkien pohjissa on kahdeksan erikoismetallista jääpiikkiä ja kannassa metallinen nousurauta rinteiden nousua helpottamaan.
- Kengän koko: 37-50
- Kantavuus: 70-140 kg
- Mitat: 69 x 22,5cm
- Paino: 2160g / pari
TSL 217 ESCAPE – Yksi suosituimmista TSL malleista! Tämä muita hieman sirompi ja kevyempi komposiittilumikenkä sopii sekin hyvin mäkiseen maastoon kantapääkorotuksen ja laadukkaiden nastojen ansiosta. Side on näppärästi säädettävissä eri kokoisille kengille ja kannan kiristys tapahtuu pumppusoljella. Pohjassa on kuusi kiinteää teräspiikkiä ja kaksi lumeen pureutuvaa hammasta edessä. Myös pienijalkaisille hyvä malli!
- Kengän koko: 35-46
- Kantavuus: 45-100kg
- Mitat: 65 x 21,7cm
- Paino: 1860g / pari
TUBBS lumikengät
TUBBS MOUNTAINEER 25″ W – Tämä Tubbs:in alumiinirunkoinen pienempi kokoinen lumikenkä on suunnattu erityisesti naisille ja toki myös kevyille miehille. Se soveltuu monenlaiseen maastoon ja on helppokäyttöinen yksinkertaisen lukitussysteemin ansiosta. Kun kenkä on kertaalleen säädetty siteisiin sopivaksi, lukitus onnistuu vaikka näpit jäässä! EZ kantasolki varmistaa hyvän tuen ja sivuvakauden. ActiveLift kannannostajan ansiosta akillesjänteisiin ei kohdistu liikaa kuormitusta, jos haluat kiivetä rinteitä ylös.
- Kengän koko: 36-43
- Kantavuus: 54-91kg
- Mitat: 63,5 x 20 cm
- Paino: 2013g / pari
MORPHO SUPER TRIM ALP L – Patentoitu malli, joka on ollut NATO joukkojen käytössä. Kyseessä siis huippulaadukkaat ja kestävät lumikengät, joiden kanssa lumessa kävely on nautinnollista! Näiden kantavuus on huippuluokkaa suuresta pinta-alasta johtuen . Soveltuvat erityisen hyvin jyrkkiin rinteisiin nousuraudan ansiosta. Nousurauta lukitaan yläasentoon mäkiä kiivetessä ja tasamaalla se pidetään matalana. Siteissä on iso säätövara ja nämä sopivatkin kaikenkokoisiin kenkiin.
- Kaikenkokoisiin kenkiin
- Painosuositus yli 90kg
- Mitat: 78 x 25 cm
- Paino: 2016kg / pari
Lasten lumikengät
TSL 302 FREEZE– paras lumikenkä lapselle? Laadukkaita lumikenkiä tehdään myös lapsille ja mikäs sen hauskempaa, kuin lähteä koko perheen voimin talvivaellukselle. Näissä lumikengissä on irtopohjaside, mikä mahdollistaa rullaavamman askeleen ja luonnollisemman liikeradan nilkalle. Erityisesti lasten lumikengissä tämä on tärkeä ominaisuus helpomman ja sujuvan liikkumisen vuoksi. Tsl 302 Freeze lumikengissä on lisäksi pohjan pituuden säätömahdollisuus, joten side istuu hyvin erikokoisiin kenkiin aina koosta 29 lähtien kokoon 40 saakka. Side on erittäin helppokäyttöinen ja pienellekin lapselle. Tukeva, laadukas ja pitkäikäinen lumikenkä!
Liukulumikengät
Muutama vuosi sitten markkinoille tuli liukulumikengäksi kutsuttu uutuus. Nimestä huolimatta kyseessä on lyhyt ja leveä metsäsuksi, jonka pohjan keskiosassa on kiinteä pitokarva. Näiden ”pätkäsuksien” pituudet vaihtelevat 120cm ja 160cm välillä.
Liukulumikenkä on oiva valinta, jos liikut monenlaisissa vaihtelevissa maastoissa etkä tästä syystä osaa valita lumikengän ja metsäsuksen väliltä. Liukulumikengän kanssa pääset metsäsuksia huomattavasti ketterämmin kulkemaan ylämäkeen, sillä niissä on varsin hyvä pito. Toisaalta, näiden kanssa et uppoa hankeen yhtä helposti, kuin lumikengillä. ”Liukuvat lumikengät” ovat mittansa vuoksi myös varsin ketterät alamäissä ja pidempiä suksia huomattavasti vaivattomampi kuljettaa mukana, silloin kuin ne eivät ole jalassa. Luisto-ominaisuuksissa liukulumikenkä ei pärjää pidemmille suksille, joten pitkille talvivaelluksille tasamaastossa en näitä suosittele, mutta lumikenkiin verrattuna eteenpäinmeno on selvästi kevyempää ja nopeampaa.
Alla oleviin OAC:n malleihin sopii EA-retkihiihtoside. EA-siteen kanssa voi käyttää lähes mitä tahansa jalkinetta, kunhan siinä on nilkkaan ulottuva varsi. Suosittelen kuitenkin valitsemaan jalkineet, joissa on hieman korkeampi ja tukeva varsi.
Liukulumikengät OAC
OAC XCD GT 160 – Liukulumikengistä pisimmän mallin kanssa sekä eteneminen, että pehmeälumisia rinteitä laskeminen onnistuu. Sopii monipuoliseen käyttöön! Edellä esiteltyyn malliin verrattuna kantavuus pehmeässä lumessa on pidemmän mitan ansiosta jonkin verran parempi. Alla olevalta videolta näet miten tämä suksi toimii käytännössä. Katso ja ihastu!
- Pituus 160cm
- Leveys 116-86-100 mm
- EA2.0-side sopii kenkään, kuin kenkään
- Synteettinen-nousukarva ja teräskantit
OAC XCD GT 137 + EA JR
OAC XCD GT 137 UC – ”Liukuvat lumikengät” perheen junioreille. Näiden kanssa ei hauskuus lopu! Erinomainen pito ylämäessä synteettisen nousukarvan ansiosta ja hyvä ohjautuvuus alamäessä. Juniori-kokoiset siteet sopivat monenlaisiin talvikenkiin, joiden ulkopohjan mitta on 22,5 – 30,5cm.
- Pituus 137cm
- Leveys: 113-85-98 mm
- EA JR-side: Kengän pohja 22,5 – 30,5 cm
- Patentoitu OAC Unicoat -pohja ja teräskantit 3/4
Lopuksi
Lumikengillä ja liukulumikengillä on molemmilla omat hyvät ja huonot puolensa. Suurin valintaan vaikuttava yksittäinen tekijä on kuitenkin se millaisissa olosuhteissa on tarkoituksenasi retkeillä. Jos pääosin kuljet tiheiköissä ja joudut astelemaan kaatuneiden puiden ja risukkojen yli, ovat lumikengät todennäköisesti parempi vaihtoehto. Pitkille talvivaelluksille tasamaalla sekä upottavaan lumeen suosittelen metsä- tai tunturisuksia. Kevään kovettamilla hangilla tuntureissa ja mäissä liukulumikenkien ohjattavuus on huono ja parhaiten toimiva valinta on tunturisuksi. Lähes kaikkiin muihin olosuhteisiin liukulumikengät sopivat maniosti.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös artikkelini: