Valkoinen, auringon säteistä kimalteleva hanki, termospullossa kupponen kuumaa ja edessä avautuva upea metsä- tai tunturimaisema. Ei kuulosta hassummalta! Retkeilyn riemun voi kuitenkin viedä mennessään huonosti valitut varusteet. Jos valmiiksi tallattujen polkujen lisäksi haluat talvivaelluksella päästä etenemään umpihangessa, kannattaa valita oikeat varusteet.
Tässä artikkelissa vertailen lumikenkien ja liukulumikenkien eroja ja annan vinkkejä siihen, kumpi on parempi valinta juuri sinun retkillesi. Jos haluat lukea parhaista liukulumikenkä- ja lumikenkämalleista, siirry suoraan esittelyihin:
Kenelle lumikengät sopivat
Lumikenkäily on laji, joka sopii suurimmalla osalle ulkoilijoista, sillä sehän on vain kävelyä lumikengät jalassa. Lumikengät ovat omimmillaan tallattujen reittien ulkopuolella. Matkaan mukaan kannattaa ottaa sopivan mittaiset sauvat, jotka tasapainottavat menoa. Teleskooppisauvat ovat siitä kätevät, että pituutta pystyy säätämään hangen paksuuden ja upottavuuden mukaan. Lumikenkäsauvoihin kannattaa valita iso sompa, joka hidastaa sauvan uppoamista hankeen.
Lumikengät sopivat suksia paremmin mäkiseen ja kasvustoltaan runsaaseen maastoon. Niiden kanssa on helpompi astella kaatuneiden puiden yli tai kulkea tiheiköissä. Lumikenkien etuna on myös keveys ja pieni koko. Ne kulkevat tarpeen vaatiessa vaivatta retkireppuun kiinnitettynä.
Etenemisvauhti lumikenkien kanssa jää hitaammaksi hiihtoon ja liukulumikenkiin verrattuna. Hankikantosäillä kulkeminen on melko vaivatonta, mutta syvässä ja pehmeässä hangessa parhaatkin lumikengät uppoavat syvälle ja eteneminen muuttuu hikiseksi puuhaksi. Tämä tosin ei ole ongelma, jos lumikenkäilet kuntoilumielessä, mutta vähintäänkin huomioon otettava asia muun muassa pukeutumisen takia.
Lumikenkien edut ja haitat
Plussat:
-
Kevyet ja helppo kuljettaa repussa.
-
Toimivat erinomaisesti tiheässä maastossa ja esteitä ylittäessä.
Miinukset:
-
Hitaampi etenemisvauhti kuin suksilla tai liukulumikengillä.
-
Pehmeässä hangessa upottavat helposti.
Lumikenkien valinta
Lumikengät valitaan ensisijaisesti käyttäjän painon ja käyttötarkoituksen mukaan. Mitä isompi on lumikengän pinta-ala, sitä paremmin se kantaa. Toisin sanoen painavamman käyttäjän kannattaa lähtökohtaisesti valita isommat lumikengät. Jos kannat raskasta reppua tai rinkkaa mukanasi, lisää repun paino omaan painoosi. Tarkista ennen ostoa valmistajan ilmoittama painoraja lumikengille.
Toisena seikkana kannattaa ottaa huomioon millaisissa lumiolosuhteissa lumikenkiä käytetään. Upottava puuterilumi vaatii suuremman pinta-alan lumikengät, kuin jo hieman kovettunut ja paremmin kantava lumen pinta. Jos aiot lumikenkäillä ainoastaan hyvän hankikannon aikana, pärjäät kooltaan pienemmillä lumikengillä.
Mäkisessä maastossa lumikenkien jääpiikkien ja nastojen merkitys korostuu. Monissa malleissa on lisänä nousurauta, joka käännetään kannan alle rinteitä kiivetessä. Tämä säästää nilkkojen ja tekee mäkien noususta miellyttävämpää.
Liukulumikengät – ketterä kompromissi suksen ja lumikengän väliltä
Mikä on liukulumikenkä? Nimestä huolimatta kyseessä on lyhyt ja leveä suksi, jonka pohjan keskiosassa on kiinteä pitokarva. Näiden ”pätkäsuksien” pituudet vaihtelevat 120cm ja 160cm välillä. Liukulumikenkä on oiva valinta, jos liikut monenlaisissa, vaihtelevissa maastoissa etkä tästä syystä osaa valita lumikengän ja metsäsuksen väliltä. Liukulumikengän kanssa pääset metsäsuksia huomattavasti ketterämmin kulkemaan ylämäkeen, sillä niissä on varsin hyvä pito. Toisaalta, näiden kanssa et uppoa hankeen yhtä helposti, kuin lumikengillä.
”Liukuvat lumikengät” ovat mittansa vuoksi myös varsin ketterät alamäissä ja pidempiä suksia huomattavasti vaivattomampi kuljettaa mukana, silloin kuin ne eivät ole jalassa. Luisto-ominaisuuksissa liukulumikenkä ei pärjää pidemmille eräsuksille, joten pitkille talvivaelluksille tasaisessa aukeassa maastossa en näitä suosittele, mutta lumikenkiin verrattuna eteenpäinmeno on selvästi kevyempää ja nopeampaa.
Liukulumikenkien edut ja haitat
Plussat:
-
Hyvä pito ylämäissä ja parempi kantavuus, kuin lumikengillä.
-
Ketterä kuljettaa ja nopeampi edetä.
-
Sopii monenlaisiin maastoihin.
Miinukset:
-
Luisto ei vastaa pitkien suksien tasoa.
-
Ei paras vaihtoehto pitkille, tasaisille vaelluksille.
Siteet ja jalkineet
Useimmissa liukulumikengissä on käytössä EA-side. Siteen etu on se, että sen kanssa voi käyttää monenlaisia jalkineita, kunhan kengässä on nilkkaan asti ulottuva ja tukeva varsi.
Liukulumikenkien valinta
Liukulumikengät valitaan ensisijaisesti käyttäjän painon ja käyttötarkoituksen mukaan. Pituus vaikuttaa siihen, miten hyvin suksi kantaa ja kuinka ketterä se on käytössä. Mitä pidempi liukulumikenkä, sitä paremmin se kantaa pehmeässä lumessa, mutta toisaalta lyhyempi malli on helpompi hallita tiheiköissä.
Toinen tärkeä huomioon otettava tekijä on maasto ja lumen laatu. Pehmeä ja upottava lumi vaatii pidemmät ja leveämmät liukulumikengät, kun taas kovapohjaisella hangella lyhyemmät mallit toimivat erinomaisesti ja tarjoavat ketteryyttä. Jos liikut paljon vaihtelevissa olosuhteissa, keskikokoinen liukulumikenkä on hyvä kompromissi kantavuuden ja ohjattavuuden välillä.
Lopuksi…
Lumikengillä ja liukulumikengillä on molemmilla omat hyvät ja huonot puolensa. Suurin valintaan vaikuttava yksittäinen tekijä on kuitenkin se millaisissa olosuhteissa on tarkoituksenasi retkeillä. Jos pääosin kuljet tiheiköissä ja joudut astelemaan kaatuneiden puiden ja risukkojen yli, ovat lumikengät todennäköisesti parempi vaihtoehto. Pitkille talvivaelluksille tasamaalla suosittelen metsä- tai tunturisuksia. Kevään kovettamilla hangilla tuntureissa ja mäissä liukulumikenkien ohjattavuus on heikohko ja parhaiten toimiva valinta on tunturisuksi. Lähes kaikkiin muihin olosuhteisiin liukulumikengät sopivat maniosti.
Lue myös: